19.9.2015

klo.21:00-03:30

eilen minä pompin innoissani manskua pitkin kohti töölöä. seikkailin puolitoista tuntia syksyn pimeäksi värjäämillä kaduilla. kiersin rakennuksen löytääkseni sisäänkäynnin. palasin samaan pisteeseen mistä lähdinkin. maksoin neiljätoista euroa siideristä saadakseni kolme euroa. ihailin miehiä baaritisikillä. jonotin narikkaan. tunsin basson värisevän minussa. vieressäni oleva nainen ilmaisi vahvassa humalassa vahvasti esityksen olevan tekotaiteellinen. kohtasin hetken jota olin etsinyt viisi kuukautta. kuuntelin eturivistä artistia, joka on muokannut ajatuksiani ja tekee sen uudelleen kerta toisensa jälkeen. tanssin t-paitani myötäilemään ihoani ja lauloin ääneni käheäksi tuntemattoman tytön kanssa. päästin irti elämästäni kokeakseni sen.

16.9.2015

3.

-mulla on ihan älytön tarve
olla jotain mitä mä en ole.
jotain joka saisi mut tuntemaan
itseni taas itsekseni, vaikka
en tiedä mitä se jokin on
mä tahdon olla sitä.-

olen fiktiivinen

Mun tekstit on jo pidemmän aikaa ollut kun otteita kolmetoista vuotiaan tytön päiväkirjasta. Vihaa, itseinhoa, masennusta, rakkautta ja pää pilvissä leijumista. Mä en ole rakastunut. Mä en tiedä edes mitä se tarkoittaa. Mä en ole myöskään masentunut, vaikka mun pukeutuminen noudattaa tiukkaa yhden värin koodia. Mä otan kiinni ajatuksista ja kipinöistä joita mussa välillä herää. Ne ei kumminkaan ole täysiä totuuksia elämästä ja musta. Ne on paisutettuja hetkiä. Mä toivon, että mun teksteihin osattaisiin suhtautua kriittisesti. Ne on fiktiota pienillä totuuden jyvillä.

19.21

minä rakastan.
minä rakastan sinua.
minä rakastan sinua ihan älyttömän kovaa.